keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Titanic

 
 
 Titanic on James Cameronin ohjaama, käsikirjoittama ja tuottama romanttinen draamaelokuva vuodelta 1997. Tämä elokuva kertoo osittain fiktiivisen tarinan matkustajahöyrylaivan uppoamisesta. Elokuvassa näyttelee Leonardo DiCaprio ja Kate Winslet eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvia matkustajia, jotka rakastuvat toisiinsa laivan huono-onnisella neitsytmatkalla.
 
 







 
Tyylikausi oli jugend, joka kukoisti 1890-1920 vuonna.
Tänä aikakautena ihmiset olivat eri säädyissä, toiset olivat toista rikkaampia, ns porvarit, talonpojat jne.
Tyyli tässä elokuvassa on hienostunut  ja runsas. Värejä käytettiin paljon, pastellisävyjä on paljon. Pukeutuminen oli ransasta ns kerrospukeutumista. Naiset käyttivät mekkoja jotka olivat runsaita ja nilkkoihin saakka, kaulaukot U-muotoisia enimmäkseen. Mekot olivat pitkähihaisia ja mekkojen lisäksi ylensä huivit.
Naisten meikit luonnollisia, he eivät käyttäneet paljoon meikkiä. Hiuksia laitettiin kiinni sekä jätittiin auki vaatetuksen mukaisesti.
Rikkaat miehet käyttivät pukuja, vaaleita sävyjä ja laittoivat hiuksensa.
Vähä varakkaimpien miesten asusteet olivat tumman sävyisiä, henkselihousut ja pitkähihainen paita oli yleistä. Miehet eivät laittaneet hiuksiaan mitenkään.

Rakennukset ja sisutus oli hienostunutta ja yleellistä. Hienoja koriste-esineitä, kultaa ja kristallikruunuja. Sisustuksessa käytettiin vaaleita ja lämpimiä sävyjä. Paljon kasviaiheisia esineitä ja muita sekä sisustuksessa oli myös puuta oma värisenään taikka tummaksi petsattuna.
Sisustuksessa myös käytettiin paljon pylväitä sekä lipastoja ja muita kalusteita jotka olivat todella suoralinjaisia.


Katsoin tämän elokuvan DVD:nä, en saanut ns. prt sceenejä otettua taikka muita kuvia, joten nämä kuvat ovat netistä otettu.

Jugendista kuvia




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti