tiistai 4. joulukuuta 2012

Partiovarusteet liike - ensimmäisen jakson tehtävä


Pahoittelen, tämä postaus tulee myöhään ja ilman kuvia. Kuvat ovat hävinneet johonkin muistitikulta, ja partiovarusteet liikkeen näyteikkuna on jo vaihdettu. Yritän löytää kuvat jostain, mutta muuten kerroin vain tehtävästämme :)

Heti ensimmäisen jakson alku viikoilla, meille tuli tehtävä parittain tai ryhmissä mennä kiertelemään kaupungille ja valita jokin liike ja mennä kysymään sieltä, voitaisiinko me mennä sinne liikkeeseen suunnittelemaan ja tekemään  näyteikkuna.
Me tehtiin sitten Partiovaruste-liikkeeseen ikkuna. Se oli todella jännittävää mennä sinne, ilman mitään aikaisempaa kokemusta tekemään, johonkin liikkeeseen näyteikkuna, missä käy ihmisiä ja minkä kaikki näkee.
Meillä oli aika tarkat ohjeet sen tekemiseen, kun siitä piti tulla todella yksinkertainen, koska ne tavarat voidaan heti ottaa vaikka poies sieltä jos se on kaupan viimine tuote. Vain yks torso saatiin käyttöön ja siellä kaupassa ei ollut mitään rekvisiittaa, mutta onneksi Heli toi mukanaansa jotakin.
Meidän ikkunan teemana oli syksy,  ja piti olla sellanen erähenkinen, mutta piti olla myös vähän kumisaappaita tai sadevarusteita siellä.


Mun mielest selviydyttiin hyvin, koska siis olin ajatellu et siit tulee ihan kaaos ku ei siel ei ollu mitää rekvisiittaa siel liikkeessä, eikä ne sanonut mielipidettää niiku misään vaiheessa paitsi sitte sinä päivänä ku mentiin tekemään se ikkuna sinne.
En ite tykkää niiku tän liikkeen vaatteista eikä niis ole mitään sellasta niiku tosi hienoo, koska nyt eihä missään ulkoiluvaatteis oo mitää hienoo tavallaa. nii aattelin ettei siit sitte millää voi tulla mitää hienoo. Mut nytte ku aattelee, oon kyllä tyytyväine koska se meni hienosti ku mentii tekee se ja sitte siit tuli hienompi ku aattelin, mutt tottakai olis parantamise varaa. mut toi oli vasta eka ikkuna ! :) oottelen tulevii innollaaa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti